Espresso-kuppikakut

Kuppikakkuja kahvisiepoille

Jo pitkän tovin ovat entiset työkaveri olleet mielessä. En ole päässyt osallistumaan heidän rientoihinsa ja on tuntunut, että niin mukava porukka jää unholaan. Nyt, kun oli oikeasti asiaa apteekkiin, kissan epilepsialääkeostoksille, päätin samalla yllättää työkamut herkullisilla kuppikakuilla. Koska tiedän, että suurin osa heistä on kahvinystäviä, leivoin heille espressokuppikakkuja. Erinomainen valinta aikuisväen kahvipöytään.

Jälleen kerran reseptiksi valikoitui ohje, mikä on todella helppo toteuttaa. Resepti oli suunniteltu tavallisille vehnäjauhoille, mutta toimi loistavasti samoilla suhteilla myös Semperin gluteenittomiin jauhoihin. Alkuperäinen ohje oli 12 kuppikakun valmistamiseen, mutta koska työporukkaa on kohtalaisen suuri, tein reseptin puolitoistakertaisena. Taikinasta tuli näillä ohjeilla 22 normaalikokoista kuppikakkua.  Taikinan aineksia ei tarvitse vatkata, riittää että sekoitat ainekset yhteen. Valmistustavasta johtuen taikina on tiivistä ja tahmaista. Paistamisen jälkeen suutuntuma oli vähän samanlainen kuin mikrokuppikakuissa (ihan ok, mutta melko tiivis). Miellyttäväksi yllätyksekseni kuitenkin huomasin, että yön aikana rakenne oli kostunut ja maut tasapainottuneet, ja lopputulos oli sittenkin mainio! Näiden kuppikakkujen kohdalla voikin olla ihan hyvä idea malttaa mielensä hetken ja toimivat siis loistavasti tarjottavaksi vasta seuraavana päivänä.

Kahvin määrää ja vahvuutta säätämällä voi vaikuttaa siihen kuinka voimakkaasti kahvin aromi tulee esiin. Itse käytin yhden pussillisen Nescafen instant- puruja 1.5 desilitraan kuumaa vettä. Tällä määrällä kakut ovat miedosti kahvisia. Kelpasivat siis hyvin ei-kahvia-juovalle-avokillekin. Mutta todellinen kahvisieppo voi hyvin annostella kahvia tuplatenkin.

Paistoin kuppikakut Wiltonin ruskea-valko-raidallisissa vuoissa. Värit kun sopivat kivasti kahviteemaan. Nämä kakut kohoavat maltillisesti, joten voit täyttää vuoat 2/3 täyteen taikinalla, jolloin lopputulos on kuvankaltainen. Anna kypsien kuppikakkujen jäähtyä rauhassa ennen kuin pursotat kuorrutteen. Kuorrutteena käytin samaa kuorrutetta kuin Marianne-kuppikakkuihin,  ainoastaan jätin piparmintun pois.

Espressokuppikakut (22kpl)

Taikina

115 g voita

3/4 tl vaniljasokeria

5 dl jauhoja

1 1/2 dl kaakaojauhoa

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl leivinjauhetta

3 1/2 dl sokeria

2 isoa kananmunaa

1 1/2 dl kuumaa espressoa

200 (1 purkki) kermaviiliä

Kuorrute

250 g mascarponejuustoa

3 dl kuohukermaa

1 1/2 dl hienoa sokeria

1/2 rkl vaniljakreemijauhetta

Valmistus

  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen ja asettele vuoat muffinssipellille.
  2. Sekoita jauhot, siivilöity kaakaojauhe, sooda ja leivinjauhe keskenään.
  3. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon kermaviili.
  4. Sulata voi, lisää vaniljasokeri sekä kuuma espresso. Sekoita.
  5. Lisää voi-espresso ja muna-kermaviili kuivien aineiden joukkoon vähitellen esimerkiksi puuhaarukan avulla.  Sekoita taikina tasaiseksi.
  6. Täytä vuoat 2/3 vuoan tilavuudesta taikinalla ja paista 175 asteessa 17-20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.
  7. Valmista kuorrute. Vatkaa kerma ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mascarponejuusto ja vaniljakreemijauhe. Pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.
  8. Siivilöi pursotusten päälle ripaus kaakaojauhetta.
  9. Keitä kahvit ja nauti kahvin kera!

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *