Vadelmakuppikakut

Vadelmaiset kuppikakut voikreemipursotuksilla

Tutkiskelin pakastearkkuni sisältöä ja sieltä löytyviä viimeisiä marjarasioita. Alkuperäisenä ajatuksenani oli tehdä mustikka-kuppikakkuja, mutta koska mustikoita ei enää pakkasesta löytynytkään, päätin hyödyntää viimeiset vadelmat näihin kuppikakkuihin. Yhtälailla mikä tahansa marja tai hedelmä olisi ollut sopiva tähän taikinaan.  Reseptiin voi käyttää myös joko tuoreita tai pakastettuja marjoja.

Tämän taikinareseptin pohjana on äitini varma piimä-murupiirakan resepti. Tämän reseptin maku on taattu, ja sopii erityisen hyvin marjaisten piirakoiden pohjaksi. Pientä muokkausta tein, jotta taikina olisi käyttökelpoisempi gluteenittomille kuppikakuille. Lisäksi päädyin laittamaan piimää vähän reilummin, minkä seurauksena paistetut kakkuset ovat todella meheviä. Taikina on helppoakin helpompi valmistaa, et tarvitse edes vatkainta vaan ainekset voi sekoitella puuhaarukalla taikinaksi. Haastavin vaihe on lusikoida taikina vuokiin, sillä taikinasta tulee todella tahmaista. Murupiirakka-reseptissä osa taikinasta säästetään muruseokseksi leivonnaisen pintaan. Muruseosta en tällä kertaa laittanut kuppikakkuihin, kokeilen sen vielä myöhemmin mustikkakuppikakkuihin (kunhan saan tuoreita mustikoita).

Tämä resepti on todella nopea ja helppo tehdä. Jos tarvitset talteen nopean reseptin, vaikkapa yllätysvieraiden varalle, laita ihmeessä talteen. Omasta kaapistani ainakin löytyy ainekset tähän piirakkaan lähes aina, tarvittaessa piimän voisi kokeilla korvata esimerkiksi maustamattomalla jogurtilla, luulisin että toimii niinkin. Ja marjoja vaihtelemalla lopputulos löytää aina uuden vivahteen. Tähän reseptiin toimivat hyvin myös happamat punaiset viinimarjat, sillä makean mehevä taikina pyöristää happamien marjojen makua.

Jos siis kaipaat pikaista kahvileipää, tarjoa nämä muffinssien tapaan. Näyttävät ihan makoisilta sellaisinaan ja viimeistellymmän ulkonäön saat siivilöimällä ripauksen tomusokeria pintaan. Näin voit tarjoilla leipomukset vaikka vielä vähän lämpöisinäkin. Nämä muffinssit paistoin muuten Tallinnan tuliaisina tuomiini saksalaisiin Lurch:n muffinssivuokiin. Kivan kesäinen paketti, joka löytyi muistaakseni Kaubamajan kodintarvikeosastolta. Ja loput kakuista paistoin pinkkeihin pahvivuokiin, jotka tilasin eBay:sta joku aika sitten…

Koska intohimoni on kuitenkin kuppikakut, valmistin kuppikakkujen näidenkin pintaan sopivan kuorrutteen. Halusin tehdä kaksivärisen pursotuksen, minkä seurauksena päädyin valmistamaan klassista voikreemiä. Aiemmin olen käyttänyt voikreemiin valmistamiseen pehmeää voita ja tomusokeria, mutta kreemin rakenne ei ole ollut paras mahdollinen. Nyt päädyin kokeilemaan menetelmää, jossa vesi ja sokeri kiehautetaan ja voi sulatetaan tämän jälkeen joukkoon. Seos jäähdytetään hiljalleen samalla vatkaten sähkövatkaimella. Jäähdyttämiseen käytin kylmäpakkauksia, jotka asetin vatkauskulhon alle. Prosessi on pitkäkestoinen ja hetken jo luulin, että epäonnistuin, kunnes yhtäkkiä massa alkoi kuohkeutua ja paksuuntua. Kannattaa siis olla kärsivällinen, vatkaus voi kestää liki puoli tuntiakin. Seoksen voi laittaa välillä jääkaappiin, jos on tarvetta jäähdytellä vatkaintakin ja jatkaa hetken kuluttua uudelleen. Mutta kaikenkaikkiaan kreemin vatkaaminen oli kaiken työn arvoista. Rakenteesta tuli sileä ja kuohkea. Tällä reseptillä valmistettua kreemiä voisin hyvin kuvitella käyttäväni esimerkiksi voikreemi-ruusujen pursottamiseen. Valmiista kreemistä värjäsin osan punaisella elintarvikevärillä ja lusikoin pursotuspussiin kahteen eriväriseen kerrokseen. Pursotukset perusmallia, mutta kaksivärisyys antaa kivan twistin kuitenkin.

Vadelmakuppikakut (18 kpl)

Taikina

5 dl jauhoja (Semper Finmix)

1 1/4 tl soodaa

3 dl vadelmia

2 kananmunaa

100 g voisulaa

2 dl hienoa sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl piimää

Voikreemi

1 osa vettä

2 osaa sokeria

4 osaa voita

Valmistus

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja aseta vuoat muffinssipellille.
  2. Sekoita jauhot, sooda ja marjat keskenään.
  3. Sekoita voisula, sokerit, kanamunat ja piimä omassa kulhossaan.
  4. Yhdistä nestemäinen massa jauhoihin ja sekoita taikinaksi.
  5. Jaa taikina vuokiin (täytä 3/4 vuoan tilavuudesta) ja paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
  6. Anna leivosten jäähtyä ja valmista sillä välin voikreemi; kiehauta sokeri ja vesi sekä lisää voi kuumaan nesteeseen. Anna seoksen jäähtyä hiljalleen samalla vatkaten kunnes seos jähmettyy ja kuohkeutuu. Voit nopeuttaa jäähtymistä kylmähauteella.
  7. Värjää noin 1/3 kreemistä punaisella elintarvikevärillä. Lusikoi valkoinen ja punainen kreemi kerroksiksi pursotuspussiin ja pursota kreemi jäähtyneiden kuppikakkujen ylle.
  8. Nauti!

Omalla kohdalla nautinnon kruunasi niin ikään Tallinnan tuliaisina ostamani vihreä tee, ”Seitsemän Samuraita”, ja yhdistelmä oli kerrassaan toimiva!

Ja kuvausoperaation ylitarkastajakin pääsi livahtamaan pöydälle kesken kuvausten. Voikreemi todettiin hänenkin toimesta maistuvaksi 😀

 

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *